Etusivu » Neurologiset sairaudet » Aivoinfarktin saanut Salkkarit-tähti Maija-Liisa Peuhu: ”Minkäänlaisia oireita minulla ei aiemmin ollut”
Aivoinfarkti

Aivoinfarktin saanut Salkkarit-tähti Maija-Liisa Peuhu: ”Minkäänlaisia oireita minulla ei aiemmin ollut”

maijaliisapeuhu-ullataalasmaa
maijaliisapeuhu-ullataalasmaa
Maija-Liisa Peuhun, eli tutummin Ulla Taalasmaan, diagnoosista alkoi hoitojakso, jonka aikana näyttelijä vietti sairaalassa yhteensä seitsemän viikkoa. Kuvat: Aino Mäki

Maija-Liisa Peuhun eli Salattujen Elämien Ulla Taalasmaan tuntevat sadattuhannet suomalaiset. Kotikatsomoissa ei kuitenkaan tiedetty vuoden 2015 syksyllä, että Peuhu oli saanut aivoinfarktin ja joutui tulemaan kuvauksiin pyörätuolissa.

Tavallisena arki-iltana iskenyt aivoinfarkti tuli näyttelijälle hänen omien sanojensa mukaan täytenä yllätyksenä. Yhtenä hetkenä kaikki oli normaalisti, toisena sohvalta kylpyhuoneeseen aikonut Peuhu ei kyennytkään nousemaan, kun hänen vasen jalkansa ja kätensä kieltäytyivät tottelemasta. Myöskään seisominen ei sujunut. Pelkoa Peuhu ei kuitenkaan osannut tilanteessa tuntea.

– Minkäänlaisia oireita minulla ei aiemmin ollut. Siinä kohdassa ei tullut mieleenikään pelätä, olin tilanteesta niin yllättynyt, Peuhu kuvaa neljän vuoden takaisia tuntojaan.

Koska Peuhu ei kyennyt seisomaan, sarjan käsikirjoitusta muutettiin niin, että Ulla Taalasmaa istui jokaisessa kohtauksessa.

Saamaansa aivoinfarktia Peuhu ei ole osannut kauhistella myöskään jälkikäteen. Häntä on auttanut ennen kaikkea optimistinen elämänasenne sekä selvä pyrkimys eteenpäin.

– En ole kertaakaan ajatellut, etten toipuisi tästä. Näyttelijäntyössä olen vuosien aikana kohdannut kaikenlaista, ja muun muassa näistä monipuolisista kokemuksista ammennan positiivisuutta.

Salattujen Elämien Ulla Taalasmaan rooliin Peuhu palasi jo noin viikon kuluttua infarktista. Vaikka tapahtunut verotti voimia, päättäväinen nainen ei suostunut kuvausaikataulujen muutoksiin. Katsojat eivät tienneet infarktista, mutta koska Peuhu ei kyennyt seisomaan, sarjan käsikirjoitusta muutettiin niin, että Ulla Taalasmaa istui jokaisessa kohtauksessa.  

Lue myös: ”En ehdi ylittämään katua vihreän valon aikana”

Kaikista eniten aivoinfarktista toipuvaa Maija-Liisa Peuhua on auttanut optimistinen elämänasenne sekä selvä pyrkimys eteenpäin.

Vierivä kivi ei sammaloidu

Aivoinfarkti aiheuttaa aivoihin verenkierron häiriön, jolloin osa aivokudoksesta jää ilman happea ja tuhoutuu aivovaltimoiden tukkeutumisen seurauksena. Infarktin tyypillisiä oireita ovat juuri yhtäkkiset toispuoliset halvausoireet sekä hankaluus tuottaa puhetta normaaliin tapaan.

Peuhun diagnoosista alkoi hoitojakso, jonka aikana näyttelijä vietti sairaalassa yhteensä seitsemän viikkoa. Toipumisessa Peuhu puhuu ennen kaikkea vertaistuen tärkeydestä.

– Jokaisella infarktin saaneella on erilaiset tuntemukset, ja jokainen toipuu omaan tahtiinsa. Kokemuksista puhuminen ja tällä tavoin vertaistuen saaminen on tärkeää. 

Jokaisella infarktin saaneella on erilaiset tuntemukset, ja jokainen toipuu omaan tahtiinsa.

Vuodesta 1963 teatterilavoilla ja televisiossa esiintyneeseen Peuhuun sopii enemmän kuin hyvin sanonta vierivä kivi ei sammaloidu. Aktiivinen näyttelijä haluaa mieluiten aina olla tapahtumien keskipisteessä.

– Mielestäni niin moni asia on mielenkiintoinen, ja tähän työhön kuuluu koko elämä. Minulle ei sovi jossakin lekottelu, vaan haluan olla siellä, missä tapahtuu. 

Muita infarktin saaneita Peuhu kehottaa jatkamaan eteenpäin, sillä hänen mielestään asioita ei saa jäädä kauhistelemaan. Peuhu haluaisi ihmisten ajattelevan positiivisesti ja että aina jossakin pilkistää toivon säde.

– On viisauden merkki tunnustaa tosiasiat, ja mennä eteenpäin sillä, mitä on. Elämä on ainutkertaista, ei siitä saa helpolla luovuttaa. 

Next article