Etusivu » Näkö ja kuulo » Uudenlaiset piilolinssit suodattavat sinisen valon
Linssit

Uudenlaiset piilolinssit suodattavat sinisen valon

Kuva: Unsplash

Sinisen valon silmälle haitalliset vaikutukset ovat jo melko laajalti ja hyvin tiedossa. Moni valveutunut onkin hankkinut itselleen sinisen valon blokkaavat silmälasit.

Myös piilolinssejä käyttäville on tulossa hyviä uutisia, sillä siniseltä valolta voi nyt suojautua aivan tavallisilla kuukausilinsseillä. Yhä useampi viettää valtaosan vuorokaudesta tietokoneen näytön, kännykän, tabletin tai television ruutua tuijottaen. Jos uni ei tule yöllä silmään, syynä voi olla ruuduilta, ledvalaisimista ja auringosta heijastuva sininen valo.

Sininen valo häiritsee vuorokausirytmiä estämällä melatoniinin eli pimeähormonin tuotantoa. Optikko Satu Järvinen sanoo, että unihäiriöiden lisäksi jatkuva siniselle valolle altistuminen voi aiheuttaa muitakin terveyshaittoja, sillä se rasittaa silmiä ja voi altistaa ajan myötä kaihille ja silmänpohjanrappeumalle.

– Riskiryhmässä ovat etenkin lapset ja nuoret, jotka ovat runsaasti ruudun äärellä. Heidän nuoria silmiään olisi erittäin tärkeä suojata siniseltä valolta. Koska piilolinssien suosio on lisääntynyt nuorten keskuudessa, on mahtavaa, että heille, ja miksei myös kaikille muille piilolinssejä käyttäville, on tarjolla silmiä suojeleva vaihtoehto, Järvinen toteaa.

Kaikkiin piilolinsseihin

Järvisen mukaan syksyn aikana markkinoille tulevat, sinisen valon torjuvat piilolinssit, on valmistettu supermukavasta ja hyvin hengittävästä materiaalista. Niissä on silikonipinta ja kevyt pintaväri, jotta ne löytyvät paremmin piilolinssikiposta.

– Sinisen valon blokkaava linssi sopii kaikkiin segmentteihin ja kaikkiin näönkorjauksen tarpeisiin. Sitä saa pieniin ja suuriin voimakkuuksiin, plus- ja miinuslinsseihin, hajataiton korjaamiseen ja jopa ikänäön korjaamiseen tarkoitettuihin piilolinsseihin, Järvinen kertoo.

Hinnaltaan sinisen valon blokkaavat linssit tulevat olemaan suurin piirtein samassa luokassa kuin muutkin kuukausilinssit.

– Oman terveyden ja silmien hyvinvoinnin kannalta nämä piilolinssit ovat järkihankinta, Järvinen päättää.

Next article