Etusivu » Hyvinvointi » Kroonisen sairauden taustalla piilee hiljainen tulehdus
Kokonaisvaltainen hyvinvointi

Kroonisen sairauden taustalla piilee hiljainen tulehdus

Kuva: Adobe Stock

Hiljainen tulehdus ei välttämättä näy päälle päin eikä tunnu miltään, mutta elimistölle vaarallinen tulehdus on yhteydessä kroonisten sairauksien, kuten tyypin 2 diabeteksen, sydänsairauksien, migreenin ja masennuksen syntyyn.

Prosessoitu ja ravintoköyhä ruoka, liikunnan puute, ylipaino, alkoholi, tupakointi, ympäristömyrkyt sekä univaje ja stressi ovat elimistölle uhkatekijöitä, joita vastaan puolustautuessaan elimistöön syntyy inflammaatio eli hiljainen tulehdus. Krooninen hiljainen tulehdus johtaa kudosten tuhoutumiseen ja tulehduksen välittäjäaineiden lisääntymiseen elimistössä.

Antioksidanttiklinikan lääkäri Päivi Mäkeläinen toteaa, että nykyisessä elinympäristössä jonkinasteisesta hiljaisesta tulehduksesta kärsivät useimmat. Tulehdusta on kuitenkin mahdollista estää ja kroonisia sairauksia ennaltaehkäistä yksinkertaisin ja luonnollisin keinoin.

Ruokavalio kuntoon

Ensimmäisenä Mäkeläinen poistaisi ruokavaliosta prosessoidun ruoan, valkoisen vehnäjauhon, sokerin sekä muunnetut rasvat.

– Useimmille myös gluteeniviljat, maitotuotteet ja soija ovat tulehdukselle altistavia, Mäkeläinen lisää ja kannustaa kokeiluun. Mikä sopii yhdelle ei välttämättä käy toiselle.

Mahdollisimman puhdas ja värikäs ravinto ennaltaehkäisevät tulehdusta. Mäkeläinen kannustaa lisäämään lautaselle monen värisiä kasviksia, kotimaisia marjoja, inkivääriä, sipuleita ja hapankaalivalmisteita sekä proteiinilähteenä esimerkiksi luomulihaa ja kalaa. Viljoista useimmille sopivat muun muassa tattari ja kaura, toisille myös täysjyväruis. Ruokaa ei saisi kuumentaa voimakkaasti, sillä näin valmistettuna ravinto lisää hiljaista tulehdusta.

Ravintolisät avuksi

Yhtenä hiljaisen tulehduksen taustatekijänä on vitamiinien ja hivenaineiden puutos. Mäkeläinen luettelee ravintolisiä, jotka ovat erityisen tehokkaita hiljaisen tulehduksen nujertamisessa.

– Suosittelen omega-3-rasvahappoja kaikille. Ruokavaliomme sisältää liikaa omega-6-rasvahappoja suhteessa omega-3:een, ja tämä lisää tulehdusta. Magnesium on tärkeä, monet kärsivät sen puutteesta.

Lisäksi kurkumiinin sekä alfa- ja R-lipoiinihapon on todettu ehkäisevän tehokkaasti tulehdusta.

Kurkumiini on otettava ravintolisänä, sillä mausteena se ei imeydy riittävän hyvin.

Hiljainen tulehdus vaatii antioksidantteja

Erityisen tärkeitä hiljaisen tulehduksen taltuttamisessa ovat kaikki antioksidantit, kuten seleeni, rannikkomännyn pinus pinaster kuoriuute Pycnogenol ja laadukas ubikinoni. Mäkeläisen mukaan useimmat suomalaiset eivät saa ruoasta optimaalista määrää seleeniä, joka on tärkeä muun muassa sydämelle, maksalle, kilpirauhaselle ja immuunipuolustukselle.

Energiantuotannossa tärkeän ubikinonin muodostus elimistössä on korkeimmillaan 20-vuotiaana ja puolittuu 50–60 ikävuoteen tultaessa.

– Kaikki me tarvitsemme iän myötä ubikinonia ravintolisänä. Krooninen hiljainen tulehdus aiheuttaa elimistössä solujen energiakeskusten häiriöitä, mikä tuntuu väsymyksenä. Tällöin ubikinoni-ravintolisä on erityisen tarpeellinen, lääkäri neuvoo.

Hän kertoo ubikinonin olevan merkittävässä roolissa myös sydänpotilailla, ja muistuttaa että sydänsairauksien taustalla on nimenomaan hiljainen tulehdus.

– Kolesterolilääkitystä käyttäville ubikinoni-ravintolisä on ehdoton. Samalla kun statiini estää kolesterolin muodostumista, se estää ubikinonin muodostumista elimistössä, Mäkeläinen huomauttaa.

Myös kroonisesta migreenistä kärsivät ovat tutkitusti hyötyneet 300 mg:sta ubikinonia päivittäin ja kohtauksia on saatu ravintolisän avulla vähennettyä merkittävästi. Mäkeläinen kuitenkin muistuttaa, että markkinoilla olevissa valmisteissa on huomattavia laatueroja.

– Kannattaa valita ubikinoni, joka on tieteellisesti tutkittu toimivaksi, Mäkeläinen vinkkaa.

Lääkäri kannustaa käyttämään tieteellisesti tutkittuja luonnonmukaisia keinoja monipuolisesti, tarvittaessa myös lääkehoidon rinnalla. Näillä päästään vaikuttamaan sairauksien oireiden sijaan niiden alkuperäiseen syyhyn.

Next article