Infektioriskit ensin pois

Syöpäpotilaat ovat herkempiä suun sairauksille kuin muut. Ihmisen suu on immunologisesti katsottuna etulinjassa, siksi syöpäsairauksiin ja -hoitoihin liittyvät immunologiset muutokset näkyvät ja tuntuvat suussa, suu- ja leukakirurgi, dosentti Olli Teronen sanoo.

– Suussa olevat bakteerit aiheuttavat bakteremiaa eli bakteerien verikylvöä esimerkiksi ientulehduksen ja hammasytimeen ulottuvan reikiintymisen seurauksena. Eräissä hammashoitotilanteissa, kuten hampaanpoistoissa ja juurihoidoissa, tilapäinen bakteremia on myös mahdollista. Terveelle hoidot eivät ole vaaraksi, mutta laajoja hoitoja saava syöpäpotilas on korkean riskin potilas.

Syöpäpotilaille suositellaan ensin hammassaneerausta yksilöllisesti. Syöpälääkkeet saattavat heikentää veriarvoja, ja hyytyminen voi vaikeutua, joten hammasoperaatiot pitää ajoittaa ja suunnitella tarkkaan. Voi olla kova paikka potilaalle, kun yhdessä hammaslääkärin kanssa kauan hoidettuja hampaita joudutaan poistamaan.

Alkoholi, tupakka, nuuska ja huono suuhygienia altistavat syöville ja lisäävät oireita. Joskus voi käydä myös niin, että primääri syöpä, esimerkiksi leukemia, voi ilmentyä suussa ennen muita oireita, Teronen kertoo. 

Hänen mukaansa kaikkein hankalimpia tapauksia ovat suun alueen luunekroosit, jotka aiheutuvat muun muassa eräistä rintasyöpä- ja eturauhassyöpälääkkeistä.

 

Kuiva suu, kipu ja muut suun ongelmat

Syöpään liittyy usein suun kuivumista. Mistä se johtuu?

– Syövän aikana elimistö on kovilla. Syöminen ja juominen voivat jäädä liian vähälle. Suun kuivumista aiheuttaa myös sädehoito pään ja kaulan alueella. Se tuhoaa sylkirauhasia, erityisesti kun sädetetään korvan viereen, jossa ne sijaitsevat. Sädehoidon aiheuttama suun kuivuminen on pysyvää, mutta lääkitysten aiheuttama ohimenevää, jos lääkkeistä päästään eroon.  

Miten syöpäpotilaan kuivaa suuta ja suun alueen kipuja voidaan hoitaa?

– Apteekista saa kostuttavia suuhuuhteita, jotka auttavat. Jotkut sipaisevat myös oliiviöljyä suun sisäpuolelle. Kuivumisen takia suuhun voi tulla sieni-infektio, johon on olemassa lääke.

Syövän hoitoon liittyvien sytostaattien seurauksena kipu voi olla suun alueella todella kova, jolloin syöminen on vaikeaa. Kipulääkettäkin siis tarvitaan, ja riittävä ravitsemus tukee paranemista, Teronen toteaa.    

Miten suun hyvinvointia voi edesauttaa kotihoidolla?

– Sähköhammasharja on oiva väline, sillä se liikkuu niin paljon ihmiskättä nopeammin. Hammasvälien puhdistus siihen suunnitellulla välineellä on tärkeää. Hammastahnoissa on eroja: on olemassa erityisiä kuivan suun tahnoja. Jotkut aiheuttavat limakalvoärsytystä ja tahnan valinnassa pitääkin olla tarkkana. Suuhygienistit ovat parhaita neuvomaan, miten hampaat puhdistetaan kunnolla. Monet aikuiset eivät osaa pestä ja puhdistaa hampaita kunnolla – ei se olekaan helppoa.

Kaikkein tärkeintä syöpäpotilaan suun hoitoa on siis ongelmien ennaltaehkäisy. Ensin mahdollinen hammassaneeraus, kivun ja tulehdusten hoito ja kotihoidossa hyvä suuhygienia, Teronen summaa.