Seuraa Juhon videoblogia youtube-kanavassa whatprps, tykkää Facebookissa fb.me/whatprps tai vieraile osoitteessa whatprps.com.

Kuin kylmään avantoon

Vuonna 2003 Juutilainen remontoi Porvoossa kodikseen vanhaa puutaloa, kun lääkäriveli huomautti luomesta, joka kannattaisi poistaa. Se oli käsivarressa, röpelöpintainen ja vuosi välillä verta. Juho kuitenkin ajatteli, että tikit haittaisivat remonttihommia. Tauon paikka tuli seuraavana vuonna.

Lääkäri pyysi vastaanotolle kuulemaan tulokset. Se oli shokki, kuin hyppy jääkylmään avantoon.

– Olo oli epätodellinen –  ei tämä voi sattua minulle. Kävelin keittiössä ympyrää ja koitin pitää pään kylmänä. Päätin kertoa lähipiirille syövästä avoimesti: tässä ei ole mitään salailtavaa ja se auttoi. Samaan aikaan äitini sairasti syöpää ja viisi sisarustani olivat tukena.

Diagnoosin jälkeen hän pääsi nopeasti leikkauspöydälle. Syöpä ei ollut levinnyt, eikä sädehoitoa tarvittu. Viisi vuotta kului, kunnes lääkäri aloitti sanalla ”valitettavasti”...   

 

Hautajaissuunnitelmat

Juholla oli ollut vain kaksi viikkoa terveen paperit taskussa, kun leikkausarven ympäristöstä oli löytynyt pahaenteisiä herneen kokoinen nystyrä. 

– Tällä kertaa syöpäuutinen oli helpompi kestää, taas sitä mennään! Sairausloma ei ollut minun juttuni. Yksityisyrittäjänä kävin hoitojenkin aikana töissä, vaikka välillä piti levätä toimiston sohvalla. Olen luonteeltani impulsiivinen rutiinienrikkoja, mutta huomasin, että kuten ensimmäisellä kerralla remontti, niin nyt työ piti kuviot normaalina ja kiinni elämässä.

Melanoomaa on useampaa eri tyyppiä ja hoitojen kirjo on hyvin vaihteleva. Kokeiltiin eri lääkkeitä, sädehoitoa ja luomia leikattiin pois, mutta mikään ei purrut. 2012 syöpä levisi myös maksaan ja sisäelimiin.  

– Kasvaimet levisivät räjähdysmäisesti, joka aamu löysin uusia. Tyttöystävä merkkasi tussilla ja pääsi pariin sataan. Ajattelin, että tämä oli nyt tässä. Suunnittelin jo hautajaiset ja tiedustelin Hietaniemestä paikkatilanteen.

Lääkäri kuitenkin kertoi lääketutkimuksesta ja kriteerit täyttyivät. Juho luki ehdot ja tiesi myös riskit. Keväällä 2013, vain kahden viikon hoidon jälkeen, hän huomasi kasvaimien pienentyneen. Kolmessa kuukaudessa osa oli jo kokonaan hävinnyt.

– Muutos oli niin dramaattinen, ettei mieli oikein pysynyt mukana. Olin sanonut sisaruksillekin jo jäähyväiset viimeisellä mökkimatkalla.

 

Puhuminenkin on lääkettä

Syöpä tulee koskettamaan Suomessa yhä useampia ihmisiä ja heidän läheisiään. Kuolemanpelko liittyy edelleen vahvasti syöpään, mutta onneksi tutkimus etenee koko ajan, Juho muistuttaa.

Lääketutkimuksissa on EU:ssa maakohtaisia eroja. Juho näkee asiassa kehittämistä ja kaipaa avointa keskustelua: lääketutkimusten eettinen pohja tulee olla kunnossa, ja Suomessa potilaalla pitäisi olla enemmän mahdollisuuksia päättää omista lääketutkimuksiin liittyvistä asioistaan viranomaisten sijaan.

Syöpään sairastunutta Juho rohkaisee keskittymään asioihin, joihin voi vaikuttaa ja puhumaan pahan olon ulos.

– Pidä arjen rutiineja yllä, jos vain voit. Mielessä saakin myllertää, mutta älä anna liikaa tilaa mustalle. Jaksa puhua kyllästymisenkin uhalla. Se on hyvä lääke, kun pelottaa tai ottaa päähän. Facebookissakin on saatavilla vertaistukea.

Vauhdikkaan ja avoimen miehen mieli on tänään rauhallinen ja levollinen. Syöpä kuitenkin muutti pysyvästi elämää.

– Vaikka olen terve, niin syöpä on kuin tatuointi. Se on edelleen läsnä. Ehkä ymmärrän kaiken väliaikaisuudesta jotain nyt paremmin.