Sydämen vajaatoiminta ei ole itsenäinen sairaus, vaan sen taustalla on aina jokin syysairaus, kuten korkea verenpaine tai sepelvaltimotauti. Taudin merkittävin riskitekijä on ikä, mutta myös nuorilla voi esiintyä vajaatoimintaa esimerkiksi perinnöllisen sydänlihassairauden seurauksena. Sydämen vajaatoiminnassa sydän ei pysty pumppaamaan riittävästi verta elimistöön, jotta ihminen selviytyisi normaaleista askareista levossa ja rasituksessa.

"Yleisimmin sydämen vajaatoiminnan taustalla on sepelvaltimotauti"

– Yleisimmin sydämen vajaatoiminnan taustalla on sepelvaltimotauti, joka on aiheuttanut sydämeen vaurioita infarktin muodossa. Vauriot johtavat sydämen pumppaustoiminnan alentumiseen, kardiologi Juhani Airaksinen avaa sydämen vajaatoiminnan taustoja.

Sydämen vajaatoiminnan ensimmäinen oire on yleiskunnon lasku.

– Sydämessä voi olla pumppausvajavuutta, jos liikkuessa alkaa hengästyä tavallista herkemmin ja henkeä alkaa ahdistaa rasituksessa, Airaksinen kertoo.

Pahenemisvaiheessa hengenahdistusta esiintyy jo pienimmissäkin askareissa.

– Lopulta henkeä ahdistaa makuuasennossakin niin kovasti, että potilaan on noustava istumaan, kun keuhkoihin kertyy niin paljon nestettä, Airaksinen kuvailee vaikean vajaatoiminnan oireita.

Hengenahdistuksen ja yleisen suorituskyvyn laskun lisäksi vajaatoimintaan liittyy jalkojen turvotusta.

 

Vajaatoimintaa vai huonokuntoisuutta?

Sydämen vajaatoiminnan oireet ovat yleisiä ja kuvattujen oireiden aiheuttajana voi olla jokin muu kuin sydänperäinen tekijä.

– Vastaavanlaisia oireita aiheutuu muun muassa ylipainosta, huonokuntoisuudesta, burn outista, keuhkoviasta tai tupakoinnista. Vajaatoiminta on yksi harvinainen syy hengenahdistukselle. Myös turvotus voi johtua monista muista syistä, Airaksinen huomauttaa.

Oireiden aiheuttaja kannattaa kuitenkin selvittää, sillä diagnosoituna sydämen vajaatoiminnan ennustetta voidaan parantaa ja sen aiheuttamia oireita saadaan tehokkaasti lievennettyä oikealla lääkehoidolla.

– Vajaatoimintaan on olemassa hyviä lääkkeitä, jotka vähentävät oireita ja kohentavat potilaan elämänlaatua huomattavasti. Diagnoosi saadaan useimmiten helpolla verikokeella, Airaksinen kertoo.

 

Hoidossa pureudutaan sairauden syihin

Sydämen vajaatoiminnan hoito toteutetaan sen mukaan, mitä sen taustalta löytyy.

– Tärkeää on hoitaa ne perussairaudet, jotka vajaatoimintaa aiheuttavat. Jos vajaatoiminnan aiheuttajana on esimerkiksi harva syke, niin sydäntä voidaan tahdistaa sykkimään nopeammin. Verenpaine hoidetaan kuntoon ja suolan käyttöä pyritään rajoittamaan. Vaikeimmissa tapauksissa nuoremmilla potilailla voidaan toteuttaa sydämen siirto. Syitä vajaatoiminnan taustalla on erittäin laaja kirjo ja hoito on sen mukaista, kardiologi listaa.

Itse pumppausvikaa hoidetaan lääkehoidolla, jolla pystytäänkin parantamaan vajaatoiminnan ennustetta ja sen aiheuttamia oireita tehokkaasti.