"Aloitimme romanttisen suhteen, jossa myös harrastimme suojaamatonta seksiä. Päätös suojaamattomasta seksistä oli yksin minun. Suhteemme alussa kävin testauttamassa itseni kolmen kuukauden välein, mutta testin tulos oli aina negatiivinen. Joulukuussa 1996 kuitenkin sairastuin kummalliseen flunssaan, ja kun sitten kuulin sairastuneeni, ei se oikeastaan ollut mikään yllätys. Heti seuraavan vuoden alussa aloitettiin lääkitys.

Suhtautuminen hiv-tartunnan saaneisiin on kahdessa vuosikymmenessä muuttunut todella paljon. Myös viruksen leviäminen on toista, sillä toimiva lääkitys estää nykyään tartunnan. Kun kumppanistani eroamisen jälkeen avoimesti kerroin tartunnastani eräässä homomiehille tarkoitetussa treffisovelluksessa, sain paljon kuraa niskaani. Kommentit olivat niin ala-arvoisia, että menin takaisin kaappiin enkä puhunut asiasta enää kenellekään.

Kun sitten vuonna 2010 erääseen lehtijuttuun haluttiin sairaudelle kasvot, suostuin. Ajat tosiaan olivat muuttuneet, sillä jutusta ei tullut yhtä ainutta negatiivista kommenttia. Ihmiset ovat nykyään paljon valveutuneempia, ja turhat sairauteen liittyvät pelot ovat hälvenneet.

Tiedetään myös, että Suomessa hi-viruksen kantajat ovat saaneet terveitä lapsia. Jokainen raskaana oleva nainen testataan, ja kun äidin havaitaan ajoissa olevan hiv-positiivinen, lasta voidaan suojella tartunnalta. Samanlainen pakollinen testi pitäisi olla myös miehille – sairaus kun ei näy päällepäin.

Kun minulta joskus kysytään kadunko suhdettani hiv-positiiviseen kumppaniini, sanon, että en kadu mitään. Minä rakastin häntä, niin yksinkertaista se oli.”


Risto Hartikainen, 68