Etelä-Pohjanmaalla asuva Sari Kuismanen, 48, menetti kymmenen vuotta elämästään alkoholille. Reilu vuosi sitten hän päätti laittaa korkin lopullisesti kiinni.
– Elin tavallisen ja hyvän lapsuuden. Perheeseeni kuuluivat äiti, isä ja kaksi veljeä. Vanhemmat erosivat, kun olin 12-vuotias ja siitä alkoi äidin alamäki. Hän alkoholisoitui pikkuhiljaa ja lopulta minä olin se, joka kannoin huolta kodista, veljistä, hänestä ja jopa hänen hoitolapsistaan, Sari Kuismanen muistelee.
Kun Sari oli parikymppinen, hänen äitinsä sairastui syöpään ja kuoli. Myös eron jälkeen alkoholisoitunut isä kuoli muutamaa vuotta myöhemmin. Hän sai sydänkohtauksen eräänä maanantaiaamuna lähipubissaan.
– Oma juomiseni alkoi viattomasta viikonlopputissuttelusta. En arvannut, miten huonoon jamaan se voi ihmisen viedä, Sari kertoo.
Pikkuhiljaa syvemmälle
Sarin ensimmäisen avioliiton aikana juominen oli varsin satunnaista. Eron jälkeen hänelle tuli vaihe, jossa tyttökavereiden kanssa meneminen alkoi kiinnostaa enemmän.
– Aluksi join vain yhtenä päivänä viikonloppuisin. Kun tapasin nykyisen mieheni, meillä oli tapana tehdä perjantaisin hyvää ruokaa ja juoda sen kanssa viinipullo ja vähän muutakin. Sama homma lipsahti lauantaille ja sunnuntaina oloa piti tasoitella vähintään muutamalla oluella.
Vuonna 2009 Sari muutti miehen perässä toiselle paikkakunnalle ja juominen lisääntyi.
– Olin työtön ja masentunut. Täytin pään sisäistä tyhjiötäni oluen lipittämisellä, vaikka eihän se apua tuonut. Mitä enemmän join, sitä syvemmin masennuin. Kaljan kanssa meni myös kovia kipulääkkeitä, joilla turrutin nuoruuden urheiluvammojen aiheuttamia polvi- ja lonkkakipuja.
Vuonna 2015 Sari olin lopen kyllästynyt ja väsynyt juomiseen ja itseeni.
– Koin, että en kerta kaikkiaan enää pärjää tämän asian kanssa. Sairastuin keuhkokuumeeseen ja jouduin terveyskeskukseen. Sieltä ehdotettiin osastohoitoa, johon en kuitenkaan suostunut. Halusin päästä kotiin ja päihdehuollon avokuntoutukseen.
– 3. elokuuta 2015 kirjauduin sisään päihdehoitoa tarjoavaan laitokseen kuukauden hoitojaksolle. Sen jälkeen tapaamiset jatkuivat vuoden ajan kerran kuukaudessa. Olen ollut nyt yli vuoden juomatta ja valtavan ylpeä siitä. Entiseen ei ole paluuta, Sari vakuuttaa.
Lue myös: Päihteet ongelmana nuoren aikuiseksi kasvamisessa?
Uusi, raitis elämä
Raitistumisensa jälkeen Sari toteutti pitkäaikaisen haaveensa ja hakeutui opiskelemaan lähihoitajaksi. Tällä hetkellä hän tekee opintoihin kuuluvaa harjoittelua paikassa, josta käveli reipas vuosi sitten ulos raitistuneena.
– Kun valmistun, toivon löytäväni työpaikan päihdehoidosta. Uskon, että pystyn auttamaan muita myös oman kokemukseni kautta.
Saria ilahduttaa myös hyvät välit omiin lapsiin, joille äidin raitistuminen oli suuri helpotus.
– Sain viisi kuukautta sitten ensimmäisen lapsenlapsen. Tyttäreni sanoi, että ilman raitistumistani hän ei olisi pystynyt ajattelemaan perheen perustamista. Nautin siitä, kun hän tulee vauvan kanssa luoksemme ja saan osallistua pikkuisen elämään.
– Kun menin aikoinaan tapaamaan omaa äitiäni vauvan kanssa, sain aina ensimmäiseksi lähteä ostamaan hänelle kaljaa. Sellaista isovanhemmuuden kokemusta en soisi koskaan omille lapsilleni, eikä siitä onneksi ole pelkoa. Päivä kerrallaan mennään, mutta korkki pysyy kiinni, Sari vakuuttaa.