Ikinuori Aira Samulin tunnetaan ihmisenä, joka ei jää odottelemaan, vaan pistää asioita rohkeasti tapahtumaan. Lastenklinikoiden kummien lasten ja nuorten mielenterveysprojektikin alkoi pitkälti hänen aloitteestaan.

- Olin jo pitkään seurannut tilannetta ja lopulta ehdotin Kummeille, että lasten ja nuorten mielenterveystyöhön pitäisi panostaa, hän kertoo.

- Tässä asiassa tarvitaan nimenomaan ennaltaehkäisevää toimintaa. Mikäli asioihin puututaan vasta ongelmien syntyessä, kustannukset ja kärsimykset kasvavat, vaikka asia olisi voitu saada kuntoon aikaisella puuttumisella.

Samulin puhuu pitkän ja monivaiheisen elämänkokemuksen tuomalla varmuudella. Hänen oma tyttärensä Pirjo sairastui skitsofreniaan jo nuorena tyttönä.

- Sairaus sai niin vakavan muodon, että laitoshoito oli käytännössä ainoa vaihtoehto, Samulin muistelee.

Tyypilliset nuorten mielenterveysongelmat ovat yleensä toki lievempiä: on depressiota, koulukiusaamista, syömishäiriöitä. Samulin etsii syitä lasten ja nuorten pahoinvointiin perhekäsityksen muutoksesta.

- Perheet elävät nykyään jatkuvassa stressissä, ja naisten töissäkäynti näkyy lapsen elämässä usein yksinäisyytenä. Taloudellinen turvattomuus ajaa monet vanhemmat ylityökierteeseen, ja kotonakaan he eivät aina jaksa olla henkisesti läsnä lapsen maailmassa. Viimeistään silloin tulisi hiljentää vauhtia, jos huomaa, että lapsella on ongelmia, hän pohtii.

Samulin painottaa myös hyvien, luovien harrastusten merkitystä.

- Tanssi on luonnollisesti omaa sydäntäni lähinnä, ja pidänkin sitä erittäin hyvänä vaihtoehtona kasvavalle lapselle. Säännöllisenä harrastuksena tanssiopinnot tukevat henkistä kasvua ja tervettä elämää. Tanssi on tutkitusti myös hyväksi aivoille: sen kautta aivoissa aktivoituvat niin motoriset liikettä kontrolloivat kuin myös tunne-elämän alueet.

- Nykyään mielenterveysasioista sentään voi jo puhua, ja se on jo yksistään suuri askel. Soisin kuitenkin tietoisuuden vielä lisääntyvän, jotta saisimme ennaltaehkäisyn todella toimimaan, toteaa Aira Samulin.